esteistä prosessiin, joka mahdollistaa kriittisen, huolehtivan ja kriittisen ajattelun
Eläinten hyvinvointiin liittyvän pedagogisen strategian tavoitteita määrittävien pääasiallisten esteiden esiin tuominen
Aihe
Eläinten hyvinvointi on hankala käsite, johon liittyy tieteellisiä, poliittisia ja eettisiä kiistoja, jotka vaativat sen opetukselta hienotunteisuutta. Erilaiset esteet oppijoiden käsityksissä on otettava huomioon, sillä ne muodostavat lähtökohdan didaktisen strategian rakentamiselle. Seuraavat esteet ovat yleisimmin havaittuja, mutta kullakin ryhmällä oppijoita on omat erityispiirteensä.Tavoite
Kasvattajalle: kehittää hänen kasvatuksellista strategiaansa voitettavien pääasiallisten esteiden mukaisestiOppijalle: tuntea olevansa osallisena kasvatuksellisessa strategiassa, joka perustuu hänen omien esteidensä huomioimiseen
Mitkä esteistä pitäisi voittaa?
Yleiset oppijaryhmillä havaittavat esteet.
Tietämättömyyttä eläimen semioottisesta elekielestä (eläimen elekieli jota vastaanottajan täytyy tulkita) pidetään usein keskeisenä esteenä eläinten hyvinvoinnin huomioon ottamiselle. Eläimien eleissä esiintyvä vaihtelu aiheuttaa väärinkäsityksiä. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa huomioon otettava este. Toinen pääeste liittyy oppijan tietoiseen tai tiedostamattomaan alistumiseen. Jälkimmäinen, erityisesti kun oppijan itsetunto on heikko, altistaa alistumaan erityisesti tietyn tyyppisissä eläintuotannoissa vallitseville dogmaattisille säännöille. Myös kasvattajaperheestä tulevan oppijan uskollisuus perheen tilalla käytössä olleisiin kasvatuskäytäntöihin altistaa konfliktille uusien eläintä kunnioittavien käytäntöjen oppimisessa. Opettajan ja oppijan välinen suhde voi olla luonteeltaan ylivallan ja alistumisen suhde. Oppijat saattavat luulla, että heidän on seurattava opettajan ehdottamia ammattilaiskäytäntöjä, koska opettaja ei salli minkäänlaisen kritiikin esittämistä.
Erityisesti viljelijäharjoittelijoiden joukossa eläimen hyvinvoinnin kannalta tärkeän eläin-kasvattaja-suhteen luomista pidetään yleisesti ajanhukkana. Näin siitä huolimatta, että eläimen ja sen tarpeiden huomioivan eläin-kasvattaja-suhteen luomiseen käytetty aika säästää työaikaa tulevaisuudessa esim. eläinten paimennettavuuden parantuessa. Karjanhoitokäytännöissä omaksuttujen tapojen kyseenalaistaminen on vaikeaa. Oppija ei kuitenkaan välttämättä menetä kiinnostustaan eläimeen, vaan voi ilmaista todellista huolenpitoa siitä. Mutta voi olla hankala ilmaista tunteita, joita voidaan pitää kollegojen silmissä naurettavina, lapsellisina tai harrastelijamaisina. Silti nämä tunteet ovat voimakkaasti läsnä oppijassa, kun kyse on esimerkiksi nylkemisen, kuohitsemisen tai hätätilateurastuksen oppimisesta.
Samalla tavalla kiintymistä eläimeen voidaan pelätä, koska sen voidaan kokea rajoittavan ammatillista karjanhoitoa ja erityisesti eläimen lopettamisen hyväksymistä.
Päämääränä tulisi olla välttää mitä tahansa dogmaattista lähestymistapaa eläinten hyvinvoinnin tai kasvatuskäytäntöjen suhteen, ja sen sijaan sallia yksilön kehittää kriittistä, luovaa ja huomioonottavaa ajattelua suhteessa itseensä ja eläimeen. Toisin sanoen mahdollistaa eläinten hyvinvoinnin ajattelun ottaen huomioon kontekstin, kasvattajan omat tarpeet, halut ja rajoitukset.
Eläinten hyvinvointi ehdotetaan näkemään konkreettisina sovelluksina karjanhoidossa.
Kasvatuksellisissa tilanteissa suositaan oppijan kykyä ilmaista itsevarmasti arvojansa, etiikkaansa ja tunteitaan. Oppijan tuntemukset voivat kehittyä rakentavissa yhteenotoissa, joissa hänen sanoihinsa suhtaudutaan myönteisesti.